torstai 27. huhtikuuta 2017

Pinkki, pinkki, pinkki, pinkki

"Ja sitte ei todellakaan mitään vaaleanpunaista", sanoin kun selvisi, että esikoinen on tyttö. Melko pitkään meillä menikin aika kivan pinkittömästi. Sitten alkoi tulla kavereiden vanhoja vaatteita, aika pinkkisiä. Tuli lahjoja ihmisiltä, onneksi muutakin kuin pinkkiä, mutta tuli myös pinkkiä.

Vaatekaupoissa löytää kyllä muutakin, kun jaksaa hieman nähdä vaivaa, tai käydä vaikka poikien puolella. Lapselta löytyy kutakuinkin kaikkia sateenkaaren värejä. Tahtotyttö tykkäsi kaikista väreistä, laittoi päällensä näppärästi mitä hänelle eteen oli valmiiksi pistetty. 

Sitten se iski, kuin salama taivaalta, aivan yhtäkkiä, mitään varoittamatta. Ravisteli äidin värimaailman ihan sikinsokin. Pinkkitykkäys. En tiedä saiko lapsi tartunnan kerhosta, jonka vastikään aloitti, vai olisiko se tullut ihan kotonakin, mutta se tuli vahvasti ja jäädäkseen. "Äiti mä tykkään pinkistä!" Nyt kaiken, korostan KAIKEN, pitäisi olla pinkkiä. Lenkkarit, takki, pipo, hanskat, laukku, sukat, kengät, leggarit, vappupallo, vappuhuiska, saippukuplapullo, hiekkalapio.. HUOH. Eihän tässä sitten ole paljon auttanut, kuin nostaa kädet ilmaan. Choose your battles (valitse taistelusi) sanovat, tämä ei ole meillä yksi niistä. 

Pinkin määrä on lisääntynyt taloudessamme niin, että minua välillä hieman väriahdistaa, mutta onneksi vielä onnistuu sellaiset sopuisat kompromissit että esimerkiksi yksi vaate on pinkki ja äiti saa silmilleen vaikka tummansinisen alaosan. Toistaiseksi olemme välttäneet Disney-supermarkkina-prinsessat, mutta prinsessoista kyllä puhutaan aika usein, niistä oman elämän prinsessoista. 

Ristiäisissä hurahdin itsekin vaaleanpunaiseen, myönnetään.

4 kommenttia:

  1. Hän tietää hyvin muotivirtaukset, ehkä se joutuu vaan siitä. Kevään ja kesän ykkösvärihän on vaaleanpunainen!

    VastaaPoista
  2. :D. I feel you! O:lla väri oli ja on edelleen vihreä, mutta kas kummaa nykyään se toinen värinen on sininen - koska se on poikien väri. Argh! Kun piirretään, minä saan värittää punaisella ja keltaisella. Ai miksi? No koska ne on kuulemma tyttöjen värejä :D. Ok. Kerron aina mielipiteeni, mutten jaksa taistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tää värijuttu on ku tuulimyllyjä vastaan yrittäis taistella. Ehkä pikkuhiljaa, joskus, joku muukin väri alkaa olla taas kiva. Tuli tuosta vihreästä mieleen, että vielä joulukuussa (ennen kerhon alkua) neiti valitsi pinkin ja vihreän pulkan vaihtoehdoista vihreän ja äitinä riemuitsin, että jee. Mutta se siitä sitten. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)