torstai 30. toukokuuta 2013

Hyvä alku

Valoa on riittänyt. Sekä mielessä, sydämessä että ulkona. Mies (tästä lähtien olkoon hän kirjaimella M) on hämmästellyt tuota auringon tuomaa valon määrää iltamyöhään asti, minä olen puolestaan hämmästellyt ilon määrää arjessamme.
 
Ensimmäiset päivät ovat kuluneet huimaa vauhtia ja olemme kerinneet tekemään monen moista. Myönnän, että ensimmäinen yhteinen kaupungilla käynti jännitti minua hieman ennakkoon. M:lla on mahtava kyky ottaa hymyn ja tervehdyksen kautta kontaktia ihmisiin. Erinäisten asioiden hoito mm. punttisalilla, kaupassa, koruliikkeessä ja jäätelökioskilla on ollut mutkatonta ja hyväntuulista. Liikennevaloissa eräs vanhempi pappa heilutteli meille kovin iloisesti ja toisteli lausetta "me olemme kaikki samanlaisia muuten, mutta vain ihonväri ja kieli on erilainen". Tottahan tuo turisi. Olen saanut vastailla myös moniin, hieman hupaisiinkin, kysymyksiin. Eritoten mistä eläimet päätyy niihin muovipakkauksiin kaupassa, sai minut pohtimaan missä täällä oikeasti löytyy lähin elävä kana tai sika.
 
Oma kiitollisuuteni ja iloni ei meinaa pysyä aisoissa sen suhteen, miten meidän perhe, ystävät ja tuttavat ovat ottaneen M:n vastaan. Myös blogin ystävällisyydet ovat lämmittäneet mieltä. Kiitos ja halaus siis kaikille!!  
 
Alla vihjettä siihen, mitä on tulossa. :)

P.S. M. halusi kirjoittaa myös blogiin, joten seuraavalla kerralla (mikäli aikataulu pysyy eurooppalaisena) saatte hänen aatoksiaan.

 

17 kommenttia:

  1. Mahtavaa tekstiä! Ihana seurata toisten onnea:) Jatkakaa yhdessä, vahvoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että joku seuraa .. ja vieläpä kannustaa! Kiitos. :)

      Poista
  2. Haa! Häät! Edellisen postauksen kuvasta ovelasti päättelinkin, että olette joko kihloissa tai naimisissa. Ilmeisesti siis kihloissa :) Onnea onnea!

    MB

    VastaaPoista
  3. Teiän aito ilo on tarttuvaista sorttia. Teiän huumorit kohtaa, en oo nähny Agabaa ikinä nauramassa niin vapautuneesti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D tässä on kyllä naurua piisannut. Ja erittäin kiva jos se tarttuu.

      Poista
  4. Voihan, onnen määrän pystyy lukemaan jopa blogista, silloin sen täytyy olla suurta. Olen iloinen puolestanne! //H

    VastaaPoista
  5. Ihanaa! Iloa, onnea ja raikas tuulahdus Ghanan monsuunisateita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni pisarointi auttaisi palstan viljelyksiä täälläkin. Lähetä muutama tippa ;).

      Poista
    2. Lähetetty! Saattaa tosin saapua ghanalaiselle viiveellä, mutta tulossa on :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)