maanantai 27. toukokuuta 2013

Pitkä sunnuntai

Tällä hetkellä istun parvekkeella, mies viereisellä tuolilla. Hymyillen.
 
Lauantai-iltana sain myöhään viestin. Viestin sisältö antoi jo varoitusta siitä, että lento on myöhässä. Seuraavan kerran sain soiton lentovirkailijalta aamupäivällä (käsittäen että soitto on ihan väärältä kentältä). Virkailija kuulusteli minut mieheen liittyen. Sitten en kuullutkaan mitään. Vietin lentokentällä neljä tuntia odottaen joko näkeväni miehen tai kuullen hänestä jotain. Siinä ajassa Helsinki-Vantaa kerkiää tulla melko tutuksi ja näkee monet lämpimät jälleennäkemiset. Myös kotiinsa Ruotsiin menossa ollut ystäväni törmäsi sattumalta minuun ja vietti odotushetkiä kanssani. Terveisiä vaan Ruotsiin. Lopulta puhelin soi "olen Helsingissä". Kuinka onnellinen ihminen voikaan olla nähdessään, jonkun itselle niin kovin tärkeän, monen kuukauden jälkeen.
 
Ensimmäisen yhteisen Suomi-päivän aloitimme aamupalalla, mihin kuului mm. omasta pikku yrttitarhasta otettuja yrttejä. Ja "pariskunta-kupeista" aamukahvit. Päivällä kävimme kaupugilla ja vielä pyöräretkelläkin. Hulvattomia kysymyksi ja hetkiä on ollut. Hah, meitä on täällä nyt kaksi ja se jos joku tekee minut onnelliseksi.
 
P.S. Koska blogini tarkoitus on tuottaa hyvä mieltä, poistin muutaman saamani kommentin. Arvostan erilaisia mielipiteitä, mutta rasistisia en hyväksy. Toivon kaikille suvaitsevaisuutta ja samaa onnea, mitä minä olen saanut.
 



Ystävän tuomat tervetuloa-kukat.
 

17 kommenttia:

  1. Voi ei, sinulleko myös tullut jotain häirikköjä tänne! Huoh.

    Mutta ihanaa onnea, nauti <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku halusi ilmaista oman mielipiteensä. Mies toivoi, että kyseinen henkilö voisi tulla kylään ja voisimme keskustella asioista ;)

      Me nautimme.

      Poista
  2. Uijuijuijui! :)

    P.S. Suvaitsevaisuutta minulla jo onkin, kiitänkin onnen toivomisesta. <3

    P.P.S. Ihania yhteisiä hetkiä teille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ja kiitos.
      Onneksi niitä suvaitsevaisia on ihanan paljon!!

      :)

      Poista
  3. Hieno juttu, että hän on turvallisesti perillä. Hiphei! Tumusanyukidde!

    MB

    VastaaPoista
  4. Aivan äärettömän loistavaa!! Niin onnellinen sinun(teidän) puolesta!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tulee onnellinen olo, että myös muut on onnellisia meidän puolesta! :)

      Poista
  5. Nauttikaa toisistanne :)
    Puss o kram!

    VastaaPoista
  6. Olen niin onnellinen teidän puolesta!
    Nauttikaa olostanne :) puss o kram!

    Ps. Sain erittäin hyvän ensi vaikutelman, oli itelläkin ihan tippa linssissä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho mun kommenttiasetukset tais tehdä sulle tepposet.

      Mutta lisäyksenä pidin tämän kommentin P.S.-osiosta :).

      Nähdään pian.

      Poista
    2. Haha, no niin taisi! "Olen pikku spämmäri..." ;)
      Xxx

      Poista
  7. Very nice :-)
    Have a good time ...
    Äläkä välitä ikävistä ihmisistä...

    Tätskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We are having good time! :)

      Ikävistä viis. :)

      Poista
  8. Älä välitä typeristä kommenteista. Älä edes kutsu henkilöitä kylään ja keskustele. Ei tyhmää kannata opettaa. Hukkaan menee. Iloitse vaan ja esimerkkisi hunaja valuu muiden haavoihin, ilo taivuttaa jästipäiden suorat sungot kauniisti kaarelle.

    Ihanaa eloa. Ja, tulkaahan kylään, ovemme ovat aina avoinna! Yöksikin mahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, pikkulintukin lentelee täällä. :)
      Hunajaisia päiviä sinne ja tänne.
      Kiitos kyläkutsusta. Tartumme siihen ehdottomasti kesän aikana!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)