Kaukoilu ja villasukkameininki

"No ei tule ainakaan riideltyä!"

"Tekee hyvää olla erossa."
"Mä toivon, että edes joskus mies olis poissa."

Tollasia kommentteja kuulee toisinaan, kun kertoo että oma mies on kaukana. No, voin kertoa että ensimmäinen ei pidä paikkaansa. Toinen ja kolmas - kyllä varmasti, ajoittain, joitakin pieniä hetkiä kerrallansa. Kertaluontoisena pidempikin hetki menee ja sen kestää, se jopa vahvistaa. Epätietoisuus ajanjakson pituudesta on asiaa huomattavasti vaikeuttava asia. Hyvää tämä suhteellemme ehkä tekee pitkällä tähtäimellä, selvittiin-siitäkin-mentaliteetilla. Surullisimmaksi toki tekee se, että emme saa jakaa kasvavan vatsani hämmästelyä konkreettisesti yhdessä, vaikkakin joka päivä kuulumiset ja tunnelmat jaamme.

 

Ikävöimiseen ei totu. En ainakaan minä. Se on vain ajoittain vähemmän pinnassa, kun saa hämättyä itsensä keskittymään muihin asioihin, kuten käsitöihin. Viime aikoina en ole saanut toteutettua tuota hämäystekniikkaa tarpeeksi tehokkaasti ja itsensä motivoiminen hommaan jos toiseen on ollut työlästä. Kun täällä syysaamu näytti koko synkkeytensä, lähetti M. luontokuvaa Ugandasta videona, arvatkaa helpottiko ikävää.

 

Syysiltojen romantisointi ei ole silti kadonnut mihinkään. Villasukat jalassa kudon sohvannurkassa kynttilöiden palaessa. Parvekkeelta poistui kesä ja syysvalo saapui (se EI ole jouluvalo, kaikille tiedoksi). Mutta kuitenkin huomion arvoinen seikka on se, että blogissani on ensimmäisen kerran mainittu sana JOULU (hih, hih, mahtavaa).