maanantai 14. lokakuuta 2013

Minun Afrikkani

Sain inspiraation alkaa näpyttämään uutta postausta välittömästi, kun kommentteihini oli tullut kysymys suhteestani Afrikkaan. Siitä kerron niin kovin mielelläni. Suhteeni Afrikkaan, tai sanon mielummin Ugandaan, on täynnä suuria positiivisia tunteita. Kerron aivan alusta asti miten ylipäätänsä Afrikkaan päädyin. Lopeta lukeminen tähän jos hyppy menneisyyteen ei innosta. Muutoin: Enjoy the ride!
 
 
Ensimmäiset muistikuvat vapaaehtoistyöhaaveilusta ulottuu jonnekin teinivuosille, unelma kulki taka-alalla aina mukanani, muttei niin kovin aktiivisesti. Perheeni yleinen vitsi oli "miten ötököitä pelkäävä ihminen voi ikinä lähteä Afrikkaan".
 
 
Oli vuosi 2011. Käsityötaiteen perusopintojen päättötyönä tein seinävaatteen, jonka nimeksi tuli Rauha. Olin päässyt yli kivikkoisten teiden ja hymyilin elämälle. Samana vuonna ystäväni ja minun mukaan Flow-festareille tuli matkustusiloa ja -kokemusta täynnä oleva uusi tuttavuus. Keskusteluista hänen kanssaan päällimmäiseksi tunteeksi jäi kateus, jota aloin sitten pureksia. Miksen minäkin voisi. Laitoin tuolle kyseiselle mahtavalle tyypille töistä sähköpostin, jossa valittelin elämäni tasapaksuutta: "Mitä mun pitäis oikein tehdä, mä haluaisin tehdä jotakin arjesta poikkeavaa, jotain merkityksellistä!". Tuosta sähköpostista kului kuukausi ja olin anonut virkavapaan, myynyt kotini, saanut kissalleni sijaiskodin ja mikä parasta: varannut meille lennot Ugandaan, mistä olimme saaneet vapaaehtoispaikan puoleksi vuodeksi. Matkaan lähdin sydän täynnä vapauden tunnetta ja iloa rohkeudesta toteuttaa omaa unelmaa.
 
 
 
Koko puoli vuotta oli elämäni yksi parhaimmista ajanjaksoista. Elin joka päivä, täydellä sydämellä. Opin paljon itsestäni, maailmasta ja voih, miten pystyn edes kuvata kaikkea. Matkamme sisälsi momenmoisia hetkiä, myös surullisia, pelottavia ja kamalia. Ennen matkaa minulta kysyttiin mitä odotan, johon vastasin "odotan arvojeni syvenevän" ja niin todella kävi. Se minkä uskoin olevan tärkeää ja merkityksellistä elämässä, sai moninkertaisen vakuutuksen siitä.
 
Minulle myös sanottiin useamman kuin kerran, että löydän matkalta varmasti miehen. Siihen ennusteeseen nauroin räkäsesti ja vannoin tulevani takaisin ilman rakkautta, taisin jopa sanoa, että se olisi "kamalinta mitä minulle voisi tapahtua". Juuripa juu, vannomatta paras, tuolla matkalla tapasin myös mieheni, suuren rakkauden, josta alkoi kokonainen uusi tarina.
 
Kaipaan Ugandaan usein (ymmärrettävistä syistä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan). Kun mietin tarkemmin mitä kaipaan, on sitä vaikea pukea sanoiksi. Avokadoja, tuoreita mangoja, musiikkia, puheen sorinaa, tanssia, sitä että ihmiset juttelee sinulle kadulla. Tai sitä, että elämänrytmi menee väkisinkin siihen, että elää hetkessä. Ja kuten joskus aiemmin olen kuvannut "ilo tarttuu jotenkin salakavalasti sinuun". M. on todennut usein, että olen erilainen Suomessa verraten Ugandaan. Siinä lienee totuuden siementä. Suomessa stressaan huomattavasti enemmän kaikenmaailman asioita, vaikka Ugandassa siihen oli enemmän oikeita syitä. Ugandassa pysytään herkemmin perusasioiden äärellä, ollaan toisille ja toisia varten läsnä. 
 
 
Kun tulin takaisin Suomeen, oli syksy yksi elämäni vaikeimpia. Sopeutuminen länsimaalaisen kulttuuriin ei käynyt kivuitta. Jos ympärilleni ei olisi vuosien saatossa muodostunut niin ihanaa perhettä ja ystävien joukkoa, en olisi selvinnyt sekoamatta.
 
 





 
Kun kirjoitan tätä tekstiä ja katselin kuvia, en pysty välttämään kyyneleiden tuloa. Niin kovin onnellinen olen kaikesta kokemastani ja siitä, mitä Afrikka elämääni toi. Se minkä piti olla "vain puolen vuoden katkaisu arkeen", muutti kaiken ja tuli jäädäkseen elämääni.
 

18 kommenttia:

  1. Olipas ihanan piristävä postaus! Jostain kumman syystä minullakin meinasi tulla tippa linssiin lähestyessäni tekstisi loppua. Tuli hirveä ikävä Mosambikiin, joka on minulle sinun Uganda. Kun palasin sieltä kotiin halusin heti juosten palata takaisin. Siitä on nyt jo pari vuotta, enkä tiedä koska pääsen iloisten hymyjen pariin uudelleen. Näin syksyisin varsinkin masentaa ja silloin on pakko paeta todellisuutta muistoihin ja selailla reissukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos.
      Onneksi on ne hymyjen muistot ja monet mahdollisuudet vielä edessä.
      Toivotaan että te ja me päästään vielä, piankin, takaisin Afrikkaan imemään voimia sateisiinkin päiviin. :)

      Poista
  2. Olipas kiva kuulla sinunkin tarinaa, onkin jäänyt ihan pimentoon :) Kauniita kuvia, ja kauniita muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin koko tarina tuntui itselle niin selvältä, etten tajunnut lukijoiden olevan ulkona koko stoorista. Onneksi tajuttiin kysyä, jotta sain hyvän syyn sukeltaa muistoihin. :)

      Poista
  3. Hyvin puhuttu! Tuo, että "elämänrytmi menee väkisinkin siihen, että elää hetkessä", on minullekin ollut Afrikassa (siis Ghanassa) ihanimpia ja tärkeimpiä asioita/kokemuksia. Ja suurimpia syitä, miksi sinne kaipaa niin kipeästi. Myös viimeiseen lauseeseesi yhdyn täysin...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko tämä juuri niitä, mitä on vaikea selittää heille, jotka Afrikassa ei ole käyneet. Siinä vain käy niin.
      Eikö ole ihanaa, miten elämä voi muuttua odottamatta. :)

      Poista
  4. Tosi hauska lukea tämä tausta tarinallesi. Suhteesi Afrikaan on siis hyvin postiivinen ja kaipaava. Entä jos miehesi kirjoittaisi vastaavan tarinan suhteestaan Suomeen? Ehkä tämä kylmä ja pimeä maa ei ole niin postiivinen kokemus hänelle ollut, sinua lukuunottamatta tietysti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kiva, että tarina ilahdutti.
      Voi jos M. kirjottaisi Suomen kokemukset ja elämykset, olisi teksti kovin toisenlainen. Mutta ainakin mökki ja makkara saisi maininnan ;).

      Poista
  5. kiitos! On aina kiva kuulla muiden kokemuksista ja lähinnä siitä miksi ja miten ovat päätyneet afrikan maaperälle! ah voisin lukea näitä tarinoita joka päivä uudelleen ja uudelleen! onnea odotuksee(/ii)n!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista kovin!!
      Ja tietenkin aiheen antamisesta! :)

      Poista
  6. Ihana postaus :) ja nuo kuvat pursuaa iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis.
      Kuvissa siis onnistuttu taltioimaan juurikin se mitä piti .. ;)

      Poista
  7. Afrikassa on jotain todella erilaista... Olen kyllä yrittänyt ajatella sitä myös realistisin silmin, mitkä epäkohdat siellä näyttäytyvät paikallisille, mitä valkoinen ei välttämättä heti edes tajua. Olen käynyt Länsi-Afrikassa pidempia ja lyhyempiä reissuja viisi kertaa ja aina sieltä avautuu jotain uutta. Olen myös miettinyt paljon optimismin ja uskonnon suhdetta. Lisäksi olen puhunut paikallisten kanssa mm. koulutuksesta ja naisten asemasta. Nämä kaksi maailmaa ovat niin erilaisia: hyvät ja huonot puolet ovat ihan eri Afrikassa ja Suomessa/länsimaissa yleensä.

    Itsellänikin on suhde afrikkalaisen miehen kanssa ja on tilanne, jossa pohditaan, että "mitäs nyt". Mielestäni paras ratkaisu olisi vain muuttaa sinne, mutta elämä siellä ei ole tällä hetkellä taloudellisesti mahdollista. Toisaalta tuntuu kauhealta raahata mies kaukaa kotoaan ja läheisten luota, ja tuoda tänne, missä vastaanotto voi olla ristiriitainen. Ja juuri tuo: olenhan minäkin erilainen täällä, stressaantuneempi ja kiireisempi. Vaikka kyllä siellä Länsi-Afrikassakin on työtä ja pitkää viikkoa painettu, sekä minä että hän. Arvomaailma on kuitenkin täällä niin erilainen, maallistunut ja kapitalistinen.

    Välillä tuntuu, että olisi helpompaa unohtaa koko suhde ja säilyttää Afrikkaan vain ystävien ja yleisen fiiliksen kaipuu... Onko teidän tarina ollut alusta asti ihan selkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, monia hienoja ja isoja ajatuksia. :)
      Samoja pohdintoja ja monelta kantilta täälläkin. Se tuntuu niin hassulta, että ongelmat on ikäänkuin "suurempia" siellä ja silti esim. mieheni (ja minä) sanoo usein, että elämä Ugandassa on helpompaa. Mistä se helppous sitten tulee onkin mielenkiintoinen kysymys. Olen joskus sanonut, että Suomessa on liikaa aikaa miettiä ja stressata jonnin joutavia.

      Minä uskon vahvasti, että uskonnolla on merkitystä optimismiin. Usko hyvään tuottaa väkisinkin jotain hyvää (joskin joku voi sanoa, että myös paljon pahaa).

      Kysymykseesi meidän tarinasta vastaan, että tie on ollut kovinkin mutkikas, eikä se varmaan suorana tule koskaan menemäänkään. Mutta hyvällä tavalla mutkikas. Me emme ole tehneet mitään monien vuosien suunnitelmia paikasta, missä kulloinkin asumme. Mutta tällä hetkellä meillä on "toistaiseksi voimassa oleva" päätös olla Suomessa, niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja oikealta. Mutta yksi on pysynyt kokoajan selkeänä: halu olla toisen kanssa! :)

      Tsemppiä sinulle pohdintoihin ja voimia tehdä myös rohkeita päätöksiä. Kunhan ne tuntuu itsestä hyvältä ja oikeilta . . järkeä ei kannata liikaa kuunnella ;) !

      Poista
  8. Mahtavaa tekstiä!!! Tulee muistoja mieleen nuiltaa ajoilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mahtava Miina! :)
      Pakko pitää muistelot pian.

      Poista
  9. Ihania kuvia ja todella ihana oli saada lukea sun tarina <3
    Minä myös huomaan itse olevani erilainen kuin Ghanassa ollessani. Kaipaankin valtavasti sitä hetkessä elämistä, naurua, iloa, kaikkea sitä ihanaa. U know :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)