Halauspäivä

Silmäni eivät olleet vielä edes räpsähtänet auki, mutta kello jo ilmoittanut, että pitää herätä. Ensimmäinen ajatus: "Tänään M. on täällä"!. Kolmen kuukauden aikana epätoivo on välillä meinannut hiipiä mieleen ja itku käynyt kylässä usein. Ikävä on ikävä tunne.

 

Samalla kun olen taistellut sokerimittausten kanssa, jotka eivät meinaa asettua, olen kuunannut kodin ja jutellut M:n toiveesta Raparperille "dad is coming home". Sokereista väli-rapsana sen verran, että ylityksiä lukemissa on tullut aamupuuroista, juuripa juu sen verran, että toiset kuusi päivää mittauksia putkeen. Jos silläkään ajalla ei asetu, tai tulee 2-3 ylitystä arvoissa, ottavat vuorokaudeksi sairaalaan mittauksiin (argh).

 

Eilen soi puhelin Entebben kentältä: ensimmäisellä kerralla unohtuneen pin-koodin vuoksi, minkä seurauksena puoliraivokas raskaana oleva nainen huusi DNA:n asiakaspalvelijalle: "oletko nyt ihan tosissasi, että joudun maksamaan KYMMENEN euroa siitä, että sanot minulle PUK-koodin minkä näet edessäsi ruudulla, mutta jos menen internettiin se ei maksa mitään!". Lopulta sain koodin, ilmaiseksi. Seuraava puhelu: "There is a problem with the ticket". Aikani taistelin virkailijan kanssa selittäen, että luottokortilla sitä Euroopassa asioita ostellaan ja lippu on täysin kelvollinen. Viimeisimmän tiedon mukaan M. on matkalla kotiin.

 

Tänään halaan, paljon. Halaa sinäkin! Ketä vain. Se tekee hyvää.