sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tuoli ja teipit

Unelmien tuoli, se annettiin meille aiheeksi käsityöopinnoissani. Ihan unelmiin asti en päässyt muuta kuin ajatuksissa ja kirjallisissa töissä. Sen sijaan tein jotakin paljon lähempänä arkeamme, keittiön tuolin uuden päällisen. En näköjään ole oppinut valkoisesta sohvastamme, että vaalea ei ole paras väri elämää täynnä olevassa kodissa, vaan päädyin jälleen samoihin sävyihin tuolin päällisessä. Lähinnä kyllä ehkä siksi, että violetti seinä riittänee väriläiskäksi ruuan äärellä (plus se violetti verho, jonka meinaan vielä joskus saada). Sitä paitsi tahrat kuuluu elämään.
 
Vaihdoin täytteet ja kaivoin kaikki vaaleasävyiset kankaanjämät esille. Tekemisessä käytin vanhaa tuttua sekatilkkutekniikkaa. Jonkin verran konekirjoin kultalangalla, jotta arkemme saa hieman glamuuria.
 
 

 
Teippitarhan postipaketti toi jouluiseen odotteluun iloa. Pian päästään yhdessä M:n kanssa teippailemaan kortteja ja kuoria. Voi miesparka, ei taida aavista millainen joulupaja kodistamme on muodostumassa, yritän pysyä kohtuudessa.



 

3 kommenttia:

  1. Haha, muistui mieleen eräs vastaus jonka kirjoitin kommenttiisisiitä tekemästäni matosta. Taisin sanoa jotain, että 'kokeile vaan, se on oikeasti tosi helppoa kun muistelee mieleen ne perussilmukat yläasteen käsityötunnilta!'.. :D Voi minua jos olisin tiennyt kelle kommenttejani kirjoittelen ;) Ihanaa katsella kädenjälkeä semmoisen ihmisen jäljiltä jolla on oikeasti tekniikka hallussa, superkaunista!

    Minusta nuo teipit on aina olleet kivoja, mutten ole jotenkin sisäistänyt että miten niitä käytetään,tai mihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pöhelö. Mä en osaa tehdä sellasta mattoa :D. Koulussa olen siksi, että oppisin kaikkea. Joitain tekniikoita oppinut matkan varrella, mutta voi niin paljon vielä opittavaa.

      Noi teipit. Joo sama. Joitain blogijuttui käynyt vaklaa. Ihmiset on teipanneet vaikka mitä. Pärekoreihin, lamppuihin, laatikoihin. Eli esim. reunustanut tms. Mä ostin noin ihan vaan joulukortteihin ja paketteihin, sen kummemmin en hurahtanut. Ainii paitsi ostin yhden pitsinnäköisen teipin, sen aattelin laittaa hillopurkkeihin tai joihin lasipurkkeihin, jos/ kun taas innostun joskus purkittaa jotakin. Pistän sitten kuvaa jos pääsen niin pitkälle.

      Poista
  2. Oi; noi lähikuvassa toi "kranssi" näyttää eri kauniilta :-)
    Edelliset hillopurkit odottaa tyhjinä uutta aikaa täydennykseen ..

    Täti

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)