perjantai 10. lokakuuta 2014

Etsimisestä ja löytämisestä

Etsin pari päivää hukkuneita silmälasejani. Oikein etsimällä etsin. Lähetin parille perheenjäsenelle viestiä. Pohdin mieheni kanssa. Kävin joitakin laatikoita läpi. Kaksi reppua kollasin. Sängyn alta, lelulaatikosta. Koko auton kävin läpi. Pyysin vanhempia katsomaan mökiltä. Huutelin facebookissa. Kahta ystävää vaivasin asialla. Mietin jo, että onneksi ei olleet kalliit. Sitäkin mietin, että ehkä niiden vain kuului hävitä. Paljon kerkesin. Kunnes. Käsilaukku! Siellähän ne oli. En ole kovin montaa kertaa kulkenut käsiveskan kanssa, koska yleensä pienemmän ja minun tavarat ovat samassa nyssäkässä. Sinisessä kettu-repussamme kulkee iloisesti keskenään harsot, kukkaro, vaipat, avaimet ja puhdas body sekä housut (mitkä nykyään jo yleensä muistan ottaa).

Kun tuota etsintäoperaatiota suoritin ja vihdoin lasit löysin, tunsin suurta riemua. Löytämisen riemua. Löytäminen on usein mukavaa. Voi kai sitä löytää kurjiakin asioita, mutta löytäminen liitetään useimmiten kivoihin asioihin.

Löydä unelmiesi asunto. 
Tule tekemään löytöjä. 
Näin löydät kadonneen vyötärösi. 
Täältä löydät parhaat sienimetsät. 
Löydä uusi työpaikka. 
Löydä elämäsi kumppani. 
Löydä itsesi. 

Ennen kuin löytää jotakin, pitääkö kauheasti etsiä? Onko se jokin tosi kadoksissa, hukassa? Jos kaikki etsityt asiat olisivat paikassa nimeltä Hukka, millaista siellä olisi?

Uskon, että hyvät asiat tulee kohdalle. Se käsilaukkukin vain tupsahti mieleen kahden päivän kohtuullisen mittavan partion jälkeen. Olisin myös voinut olla tekemättä mitään. 

Kaikista mukavinta on, kun löytää jotakin sellaista, mitä ei tajunnut edes etsiä, mutta kohdalle tullessa se tuottaa suurta iloa. Toivottavasti sinä löydät jotakin kivaa! Vaikka avaimet kuuhun. 



10 kommenttia:

  1. Oon miettinyt tätä etsimistä ja löytämistä astetta hardcoremmin lähipäivinä, nimittäin hengellisellä tasolla. Olen miettinyt, että kun olen meditoinut kuukausikaupalla ja alkanut joogaamaan, niin senkö ansiosta minä sitten yhtenä päivänä tunnen Jumalan rakkauden? Vai onko oikeastaan niin, että vaikka meditaatio ja jooga kyllä auttaa minua pysymään järjissäni itseni kanssa, niin se niin sanottu yhteys on oikeastaan ihan vain armoa? Muistelen niin, että kun aikoinaan olin itse hukassa, ja kun sitten rupesin etsimään sitä kadonnutta itseäni, niin hups vain sainkin yhtäkkiä kädet täyteen sitä ihmeellistä, universaalia rakkautta. Ja olen saanut sellaisissakin tilanteissa, kun en ole osannut etsiä yhtään mitään, ollut vain pihalla.

    Tämä lähestulkoon teologinen pohdinta palaa niinkin yksinkertaiseen, ja samalla edelleen hardcore-hengelliseen päätelmään, että oikeastaan kaikki on sitä armoa. Omalla toiminnallamme on merkitystä lähinnä sen kannalta, että kannattaa toimia niin, että siitä tulee itselle ja muille hyvä mieli. Mutta sitten, kun jotain löytyy - se oikeastaan aina annetaan. Ei löydetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana vastaus, kiitos taas jakamisesta.

      Mä kirjoitin laseista, mutta todellisuudessa pohdin nimenomaan paljon syvemmälläkin näitä teemoja. Ja sinä kävit usein mielessä ... ehkä salaa toivoin, että löydät monet merkitykset (haha, löydät).

      Ehkä jooga ja meditaatiokin antaa enemmän, kun ei hae mitään. Itse en ole kummankaan harjoittaja, niin vaikea sanoa. Mutta tuo sinun: kaikki annetaan oli mahtavasti sanottu. Niinhän se on. Ehkä ihminen niin kovasti etsii kaikenlaista, koska ei usko siihen antamiseen (?).

      Poista
    2. Jooga, meditaatio, rukous. Kaikkien pointti olisi parhaimmillaan se, että niitä vain tekee, eikä hae tai etsi mitään itselleen. Ei ole väärin toivoa, että ne johtaisivat johonkin, mutta uskon että ne tekevät meille eniten hyvää, jos pystyy päästämään irti odotuksesta.

      Ja joo, antamiseen luottaminen on vaikeaa. Ja kantamiseen :) Mutta mä tajusin just yks ilta, että sitä SAA pyytää - kantamista siis! Koska mitä muuta yläkerran äijä haluaa? Kantaa ja rakastaa. Tällä hetkellä uskon, että jos pyydän Häneltä niitä, en pyydä vääriä asioita, enkä liikoja. :)

      Poista
    3. Eikä tarvi etsiä.. Voi vaan olla kannettavana :).

      Poista
  2. Mä löytäisin kovin mielelläni kihlasormukseni jonka hukkasin puoli vuotta sitten täällä kotona... "kyllä se sitten jostain ilmestyy" ei ole vieläkään tuottanut tulosta. Huoh...
    Mutta onneksi silmälasit löytyi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vielä löytyy! :D
      Älä välitä, M.:n sormus on Ugandassa. Eli täälläkin kulkee puoliperhettä ilman sormusta ;).
      Joo ja nyt näkee taas.

      Poista
  3. Älä päästä niitä nyt käsistäs. Tai oikeestaan nenältäs. ;) Oliko tää käsilaukku jopa hurlumhei torstain asusteena taannoin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en.
      Ja juurikin se hurlum-ilta katos sekoitti kaiken. ;)

      Poista
  4. Tervetuloa clubiin :-)
    Täällä silmälasit ja avaimet jatkuvasti hukassa :P Mutta aina ne jostain sitten putkahtaa esiin...
    Paras tai kait oikeammin pahin oli se kun tajusin avaimien roikkuneen takapihan ulko-ovessa pari päivää :-(

    Tätskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou mai. Tää siis kulkee suvussa. Jotenkin kun ne liittyy itseen, sen vielä kestää, mutta kun hukassa on esim. lapsen paperit, vähän jo hikoilututtaa. Meillä auton ovet olleet auki monta kertaa, mutta onneksi kop-kop, kaikki tallella. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)