torstai 18. joulukuuta 2014

Hyvää tahtoa lahjaksi

Muistan kuinka lapsena vein isäni kanssa joulupata-keräykseen joko rahaa tai tavaroita, joskus molempia. Liekö joulutunelman luonut se, että oltiin isän kanssa kahden liikenteessä vai se, että saa auttaa jotakuta. 

Monenmoiset avustusmahdollisuudet ja toisenlaiset lahjat ovat lisääntyneet vuosien saatossa, mutta perinne säilyy. Joka vuosi olen kantanut pienen korteni kekoon ostamalla toisenlaisia lahjoja, osallistumalla Joulupuu-keräykseen tai lahjoittamalla joulukeräyksiin. 

Tänä vuonna jatkoimme jouluilon jakamisen perinnettä omalla perheellämme. Jouluapua-ryhmä tuntui mukavalta tavalta auttaa toista perhettä luomaan joulua. Olen saanut useammalta taholta kysymyksiä, miltä toiminta tuntui. Kerronpa lyhyesti. 

Valitsin Jouluapua kartalta perheen, joka asuu lähellä, jotta voimme viedä avustuksen itse, en halunnut postittaa. Kun perhe oli valittu, pistin äidille viestiä, että voimme viedä ruoka-apua. Sitten sovittiin päivä. Pitkin viikkoja kehittelin kassia (todellisuudessa kolme kassia) mielessäni. Pohdin mistä voisi ilahtua, mikä auttaa vähävaraista perhettä. Otin ystävääni yhteyttä, joka on leipomossa töissä. Hän osallistui ilolla ja saatiin kassillinen leipää perheelle (varmistin äidiltä, että pakkanen löytyy). Matkalla perheen luokse käytiin vielä kaupassa ostamassa tuoreita ruokatarvikkeita kassiin. Osoite navigaattoriin ja hurruttelemaan perille. Jotenkin vatsan pohjassa tuntui pieni ilonjännitys. 

Perillä vaihdoimme lahjat, M. alkoi riisua takkia jäädäkseen vierailulle. Minäpä siihen hätäpäissäni, kun en tienyt miten toimia "ei me tänne kylään jäädä". Joulun toivotuksen vaihdettiin ja lämpimät kiitokset saatiin, sitten lähdettiin kotiin. 

Kotimatkalla M. sanoi, että olipa outoa kun vain jätettiin tavarat, eikä jääty yhtään juttelemaan. Tässäkö tämä nyt oli. 

Seuraavana päivänä laitoin äidille viestin, että minua jäi harmittamaan kun sanoin ettei kylään jäädä, mutten tienyt miten toimia. Äiti vastasi, että teki itse hassusti kun ei pyytänyt jäämään, lapsetkin kun pitävät kyläilijöistä, joita heillä harvoin käy. 

Sovittiin, että leivon ja mennään kahville. Nyt hymyilyttää! Ei se tässä ollut. Me nähdään vielä. 



3 kommenttia:

  1. Oi kuinka mukavaa että saitte viedä jiuluntervehdykset ite ovelta ovelle! :) toimit perus suomalaisesti ja miehesi taas perus ugandalaisesti ;) hihih onneksi selvensit asian ettei jäänyt kaivamaan mieltäsi ja saatte annettua tupla lahjan antamalla aikaanne !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovelta ovelle on suoraa toimintaa sanan varsinaisessa merkityksessä. :)
      Ja juu tuo vierailujuttu oli niin selkeä kulttuurijuttu, että ihan nauratti. Onneksi ratkesi. :)

      Poista
  2. Kävipa ihanasti! Arvostan myös piirrettäsi selvittää mieltä psinamaan jääneet asiat. Usein ne saadaan hyvinkin yksinkertaisesti selvitettyä (ehkä toista ei jäänyt mikään mietityttämään) ja joskus voi tulla vielä tällaistakin mukavaa jatkoa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)