maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulupukki

Ei siitä kauaa ole, kun kirjoitin Joulupukille. Toivoin silloin onnea ja hyvää miestä. Ei ne aatoksi tulleet, mutta kirjeen sain keväällä. Joulupukki sanoi uskovansa rakkauteen. Tuli ne lahjatkin perässä.
Mitä pieni neiti toivoo joululahjaksi kysyttiin minulta. Niin, hänhän ei toivo vielä yhtään mitään. Minä se toivon, mieskin vähän, hän tosin hyvin vähän. M. ei toivo itselleen mitään, sanoo ettei halua kenenkään stressaavan. Minä toivon, että ensimmäinen joulu on täynnä rakkautta. Uskoohan se pukkikin siihen.
Länsimaalainen jouluhysterisointi iski mieheni tainnoksiin viime vuonna. Kesken vilkkaimman jouluilun, kysyi hän miksi suomalaiset viettävät joulua. Kyllä alkuperäinen ilosanoma on kauaksi monen joulusta kadonnut.
Jotta joulu olisi sanomansa äärellä, pyrin monin tavoin eettiseen kuluttamiseen, auttamiseen, ilon jakamiseen ja lähimmäisten huomioimiseen. Joulu on ilon juhla.
Perheemme ensimmäinen yhteinen joulu kera lapsosen koittaa pian. Mitä perinteitä haluan hänelle siirtää? Mitä omia tapoja meille syntyy? Haluammeko opettaa, että Joulupukki on mukava Joulun satuhahmo vai se kiristyskeino, jota ennen Joulua käytetään? Miten säilyttää Joulun ilo lapsella ilman, että se keskittyy vain jokatuutista tuleviin lahja-asioihin? Voiko lelukirjan postilaatikosta tuloa mitenkään välttää?

Odotus, se on luvan kanssa alkanut. Ensimmäisenä adventtina joulukoristelaatikot saa tuoda sisälle ja valot saa loistaa kirkkaasti. Avasimme neitosen kanssa meidän ensimmäisen yhteisen luukun. Ihan koko elämän ensimmäisen luukun, siellä oli kynttilä. 


2 kommenttia:

  1. Jouluun on ihana siirtää niitä vanhoja perinteitä mitä meillä suvussa mummilla ja sinun omassa kodissa on ollut ja sitten luoda ihan omia,juurikin teidän oman pikkuperheen juttuja mitä voitten sitten vaalia <3
    Huolimatta meidänkin perheen hyvin erilaisista Jouluista olen aina yrittänyt pitää tietyistä perinteistä kiinni lapsen, nyt jo teinin kanssa vaikka iskä olisikin ollut maailmalla <3
    Niistä se Joulumieli ja tunnelma tulee .-)
    Ihanaa JOULUNODOTUSTA SINNE <3

    Tätskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tismaalleen samaa mieltä. Nyt pitää löytää ne meidän perheen omat ja yhdistellä niitä vanhoihin. Ehkä hätäilen liikaa, että ne pitäisi olla jo tänä vuonna KAIKKI perinteet hallussa ;). Aika tehköön tehtävänsä ja luo niitä omia.

      Jouluisia päiviä myös sinne <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)