Teini-ikäisenä halusin pelastaa maailman. Nykyään vain puhun siitä usein. Ehkä jotain joskus teenkin.
"Ei mun unelmat mitään kovin kummosia ole. Sellai vähän isompi koti, työpaikat ja tavallista perhe-elämää." sanoin taannoin yrittäen kuulostaa perisuomalaisen vaatimattomalta. Ikäänkuin toivoessaan jotakin ihan simppeliä ja pientä, on suuremmat mahdollisuudet tavoittaa haaveensa. Eikä siinä simppelissäkään mitään vikaa ole, päinvastoin. Pienet asiat ovat tulleet suuremmiksi, onnellisuus on yksinkertaistunut, se asuu esimerkiksi pienen pienissä askelissa (ensimmäiset neljä saavuttanut pieni tyttö tänään) tai ystävän kanssa syödystä lounaasta. Se on ruusukimppu pöydällä ja naurua kippuramahaisesti.
Viime viikolla näin erään lyhyen pätkän tv:ssa, joka muistutti minua siitä, mistä olen aimmin unelmoinut. Suhteemme alkuaikoina haaveilimme yhdessä, paljon, isosti. Minne hävisi kotiäidin unelmat, kun yksi niistä suurimmista, perhe, oli saavutettu? Jonnekin pulautusten ja unettomien öiden rajamaastoon. Lelukoppaan vai pyykkivuoren alle?
"Dream big!" sanoo mieheni usein.
Herättelen suuria unelmia nauttimaan kanssani kevään auringosta. Tunnen samaa kutkuttavaa iloa, kuin silloin nuorempana. Nuorena toimi nopeasti, nyt unelmoi hitaasti. Kaikella on aikansa.
Pienet ilot, suuret unelmat.
 |
| Kirjasta Tuulenratsastaja, Heli Pukki |
Unelmille on jotenkin tyypillistä se, että ne vaihtuvat usein ja se tekee niistä niin kiehtovia. Jokaisella on omat unelmansa, mutta suurin unelma lienee se, kun huomaa olevansa onnellinen. Tänä aamuna viimeksi tajusin sen jälleen kerran.
VastaaPoistaHienosti sanottu (jälleen). Jotkut unelmat muuttuu ja jotkut saattaa pysyä samana. Se toteutuuko jotkut koskaan vai nimenomaaan muuttuvat matkalla, onkin elämänpolun yksi kiehtovista asioista.
PoistaOnnelliset hetket ovat niitä ihanimpia. Niistä ei oikein osaa edes unelmoida. Ne vain tulee.
Vooooi minäki oon ollu aina kova unelmoimaan. :) Monenlaisista asioista. Tosin huomasin saman joku aika sitten, että unelmoiminen oli jäänyt vähemmälle, ja säikähdin että onko minusta tullut tylsä aikuinen. :D Mutta kyllä ne unelmat vaan matkassa kulkee, kun niitä kaivelee esiin. Sekä ne suuret että pienet. Mulle ne ainakin toimii voimavarana - kun tosiaan muistaa olla kiitollinen tästä hetkestä. Vaikka elämä tässä ja nyt on vallan mukavaa, niin eteenpäin on elävän mieli ja kuka tietää vaikka sitä tiedostamattaankin kulkee edes jollain tasolla haaveitaan kohti, kun niitä pitää mielessään elävinä. Eli annahan tosiaan kevään auringon paistaa sinne unelmiin. :)
VastaaPoistaNiin ja jotenkin kaikkia unelmia ei edes tarvi saavuttaa, vaan ne tuo vain hymyä huuliin ja jotenkin sellaista "niinkin voisi tehdä". Ihanaa, että on unelmia!
Poista