Ostamisen vaikeus

Lokakuuta päivä jäljellä. Miten voikin olla että aika, hitaudestaan huolimatta, kuluu jatkuvasti nopeasti. Raskautta on enemmän takana kuin edessä. Samoin toivoen M.:n odotusta (siitä ei tosin ole samaa taetta kuin vauvasta). Pesän- ja lämmönrakentamisvietti on saanut minut mm. siivomaan sekä miehen että vauvan tavaroille tilaa puoli kahteen aamulla joululaulut soiden ja välillä glögiä hörppien.

 

Tavarat oi sentään. En pysty ymmärtämään miten pieni olento, joka on kooltaan noin puoli metriä ja painaa keskimäärin 3,5 kiloa voi saada jo nyt aikaan sen, että hänen tavaroitaan on jokapuolella. Juurikaan mitään ei ole ostamalla ostettu vaan saatu. Tai jos onkin ostettu, niin käytettynä, kuten naapurilta vaunut. Meillä on suuri onni, että ystävillä on pieniä temmeltäjiä juuri siinä iässä, että kierrätys toimii mainiosti. Sekä maailma että minä kiitän.

 

Jo useita viikkoja sitten kohtasin ongelman. Tarvitsin uudet housut. En  siksi, että housuni olisivat syysmuodin mukaiset (mikäli joku tietää, millaiset ne ovat, voi kertoa minullekin). Enkä siksikään, että teki vain mieli ostaa housut. Minulla yksinkertaisesti ei ollut lähestyvää syksyä kohden  housuja, joiden sisälle Raparperin täyttämä mahani mahtuisi. Päätin siis hankkia sellaiset.

 

Siitä päätöksestä se dilemmojen vyöry sitten alkoikin. Rahaa tuohon ostokseen en halunnut pistää kovinkaan paljoa, tai toisin sanoen, en voinut laittaa. Ensimmäinen rajoittava tekijä. Mikäs siinä sitten, kävele halpavaateketjun liikkeen ovesta sisään ja löydät melko monet huokeahkot byysat. Varat riittää ehkä jopa kaksiin eriväriin. Simple!

 

Mutta askeleitani hidasti eettisyyden monet kasvot, jotka hiipivät omatuntoa kolkuttamaan saman tien, kun edes harkitsen meneväni liikkeeseen, joiden vaatteiden alkuperästä on vain ikäviä aavistuksia. Jos vaatteen hinta pyörii muutamassa kympissä, ei tarvitse olla kovin hyvä päättelijä, kun ymmärtää ettei vaatteen tekijä ole saanut elämiseen riittävää palkkaa. Joku siis on tehnyt tuon minun tarvitseman vaatekappaleen pilkkahintaan. Enkä todellakaan haluaisi mennä ajatuksissa niin pitkälle, kuinka vanha tuo vaatteen tekijä on, kuinka monta tuntia hän tekee töitä päivässä, saati onko tuo ompelija tyytyväinen työhönsä. Maailman taakka harteillani koitin unohtaa koko housuteeman, mennään mekoilla.

Töissä epätoivon hetkellä huomasin tarttuvani saksiin ja leikkaavan trikoiden vyötärönauhaan reilun halkasun, niksnaks, tilaa, huh. Samalla tajusin, että ne housut pitää nyt todellakin ostaa. Kävelin nöyränä siihen kahden kirjaimen kauppaan ja koin olevani maailman surkein kuluttaja sekä vääryyden tekijä. Vanha työkaveri törmäsi minuun tuolla kyseisellä ostosreissulla ja huomasin selittäväni hänelle "en yleensä käy täällä ollenkaan, mutta nyt ... plaab, plaab.." (samalla peitellen, että kyseessä oli raskausmahahousut, jottei siinä vaiheessa vielä salaisuutena ollut asia olisi paljastunut niinkin tylsässä paikassa). Kenelle minä selitin ja mitä?

Seuraavana päivänä sain viestin ystävältä; "Hei mulla löyty yhdet äitiysfarkut kaapista, haluutko?". Viikko tuosta, menen käymään toisella ystävälläni kylässä. Hän tarjoaa auliisti kolmet pallomahaisten housut. Netissä löysin käytettyjä housuja pilvin pimein. Voi kunpa olisin ollut kärsivällinen! (Tai käyttänyt edes hieman aikaa kirpputorilöytöjä tekien.) Työkaverilta sain tuulihousut, jotka menee päälle sujahtaen tostnoin vain .. ja saa minut tuntemaan itseni aina vain hotimmaksi lähiömamaksi, hohhoi, tervetuloa kotiin vaan rakkaani.

Nyt minulla on housuja. Yhdet epäeettiset ja loput paremman omatunnon ostoksia.
Kelpaa Raparperin kölliä väljissä vesissä.