torstai 5. maaliskuuta 2015

Mustavalkoiset ystävämme

- Ei nyt oikeastaan noinkaan. 
- Niin tai siis en mä tota tarkoittanut. 
- Nyt mä en ymmärtänyt. 

Yhtälailla kun tiedät varmasti tunteen, millaista on yrittää saada toinen ymmärtämään mitä tarkoitat, tiedät myös varmasti mitä on, kun toinen ymmärtää. Se hieno yhteinen jaettu tarina tai kokemus.

- Just noin, ihan tismalleen samaa mieltä.
- No nimenomaan. Aivan. 
- Sulle on ihana puhua, kun sä ymmärrät. 

Monikulttuurisessa perheessä tulee eteen tilanteita ja asioita, joiden jakaminen nimenomaan toisen monikulttuurisen perheen kanssa on yhtä virkistävää ja ilahduttavaa kuin kevään ensi leskenlehdet. 

Meidän sosiaalinen verkostomme on alkanut olla, ystäväni sanoin, melko musta-valkoista. Olemme saaneet useita afrikkalais-suomalaisia perheitä ystäviksemme. Ystäväperheiden afrikkalaiset ovat eripuolilta länsi- ja itä-Afrikasta, mutta yhtäläisyyksiä löytyy niin paljon, että voisi äkkiseltään kuvitella samaksi maaksi. Olen usein saanut itsesi kiinni siitä, että sanon mieheni olevan Afrikasta Ugandan sijaan. Itseäni en kutsu koskaan Eurooppalaiseksi vaan suomalaiseksi. Uskallan kuitenkin oman kokemukseni perusteella väittää, että afrikkalaisista löytyy enemmän yhtäläisyyksiä kuin eurooppalaisista, noin hyvin räikeästi yleistäen. Ennenkuin tuomitset minut siitä, että laitan koko Afrikan ja sen ihmiset samaan pakettiin, avaan hieman tarkoitustani. 

M. toteaa usein, että "you know us africans, we have common bond", viitaten yhteyteen, joka heillä on. Kadulla kulkiessa afrikkalaiset tervehtivät toisiaan. He eivät kysy oletko Ugandasta, Afrikka riittää. M. myös usein itse kutsuu itseään afrikkalaiseksi eikä ugandalaiseksi, niin ylpeä kuin kotimaastaan onkin. Minun on vaikea kuvitella, että kykenisin moiseen yhteyteen äkkiseltään kadulla esimerkiksi italialaisen tai ruotsalaisen kanssa. 

Ihmisiä yhdistäväksi tekijäksi ei luonnollisesti riitä se, että on monikulttuurinen perhe, mutta jonkinmoista löyhähköä tai tiukempa sidettä lienee aina ilmoilla. Vaan voi tätä lykästyksen määrää, että meitä on siunattu niin mahtavilla ihmisillä, monesta maailman kolkasta, yhteisiä lauluja laulaen. 



6 kommenttia:

  1. "Just noin, ihan täsmälleen samaa mieltä " ;) aina moikataan vastaantulevaa afrikkalaista vaikka tuntematon olisikin.

    VastaaPoista
  2. Erinomainen pointti! Enpä ookaan tullut ajatelluksi asiaa ennen noin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia ajatuksia sitä elämässä tuleekin ;D.

      Poista
  3. Tästä tuli mieleen, että täällä Ugandassa tunnen ennen kaikkea olevani eurooppalainen, koska suomalaisena olisin kovin yksin. :D Ja vaikka normaalisti olenkin suomalainen jäärä, joka ei moikkaa ketään jos ei ole ihan pakko, niin täällä tekee mieli moikata suunnilleen jokaista vastaantulevaa eurooppalaisen näköistä henkilöä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, ja kun tuon mainitsit niin muistin itsekin olevani juuri ennenkaikkea eurooppalainen Ugandassa ollessa.
      Siihen kyllä kiinnitin huomiota, että kaikki vaaleaihoiset eivät suinkaan halunneet tervehtiä tai ottaa edes katsekontaktia, ei ainakaan yhtä luontevasti kuin afrikkalaiset täällä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)